6. Vaelluspäivä 26.2.2018

Huiputusta vaiko ei ?

Klo. 22.00 aikoihin oli herätys ja söimme mitä saimme alas nieltyö ja otimme vastaan viimeiset ohjeet ja kannustuksesta.  Henki ja luottamus hienoon lopputulokseen oli nyt järkkymätön koko porukalla. Lyhyessä ajassa olimme kasvaneet yhdeksi toisiaan tukevaksi ja kannustavaksi teamiski.
TEAMKILI 2018.

Uudet patterit otsalamppu ihan, kaikki lämmin vaate päälle. Reppuun pari litraa vettä, pähkinää, suklaata, keksejä yms. mitä saimme matkaamme keittiöltä.
Anne-Marin kannustukset sekä tsemppihalaukset ennen pimeään sukeltamista ja ei muuta kuin ylävitoset ja matkaan kohti haaveilen tai ainakin yhden sellaisen täyttämistä.

Matkaan lähdimme vähän klo. 23 jälkeen, joten
alla oli 3-4 h Iltaunet ja edessä uneton vaellusyö tähtitaivaan alla.
Polku kiemurteli pitkin rinnettä ja pimeässä näki otsalampuista muodostuvia käärmeen pätkiä useampia. Samaan aikaan pitkässä rinteessä oli useita eri ryhmiä, ehkä kolme tai neljä.
Aamu aloi sarastaa joskus kuuden maissa. Se oli hieno kokemus, koska se tarkoitti sitä että pakkasyö oli takana ja myös sitä, että olisimme lähellä Gilman's Pointia 5685 metrissä. 
Sinne pääseminen tarkoitti sitä, että on hyväksytysti käynyt Kilimanjaron huipulla.

Reitti kulki Williams Pointin kautta Hans Mayer luolalle. Sieltä polku nousi jyrkästi kiemurrellen kraatterin reunalle.

Gilman's Point 5685 m.
Vaatimattomalta vaikuttava kuvauskohde odotti väsyneitä vaeltaja.

Pääjoukko saapui paikalle auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.
Suomen lippu esiin ja Teamin lippu pois rullalta.
Otettiin jokunen nätti kuva ja lähdettiin kohti seuraavaa etappia, joka olisi Stella Point 5756 metrissä.

Tapani saapui sinnikkäästi samaan pisteeseen oppaan kanssa vähän pääjoukon perässä.
Meillä oli kaikkiaan 5 paikallista opasta, jotka seurasivat vointiamme nousun yhteydessä ja auttoivat tarvittaessa päiväreppujen kantamisessa. Oppaat myös määräsivät nousutahdin ja taukojen paikat ja pituudet.

Pääjoukko jatkoi matkaa kohti seuraavaa etappia, Stella Pointia 5756 metrissä.

Kapea polku kiemurteli kraaterin reunalla nousten askel askeleelta loivasti ylöspäin.

Paikoin oli polulla myös lunta ja jäätä.

Stella Point 5756 m. Joko riittää?

Tässä kohtaa aamu oli jo pitkällä ja kaikki uupuneita. Toisaalta fiilikset olivat mahtavat ja hymy herkässä.
Nyt piti tehdä seuraava päätös. Haluaako porukka jatkaa korkeimpaan piikkiin, jonne matkaa oli vielä ainakin tunnin verran. Osa porukasta katsoi järkeväksi kääntyi tässä kohtaa paluumatkalle ja viisi meistä ilmoitti yrittävänsä korkeimpaan piikkiin. Saimme yhden oppaan mukaamme ja muut lähtivät paluumatkalle.

Loppupätkää noustiin tuulisessa auringonpaisteessa.

Matkalla näkyi myös viimeisiä rippeitä huippua peittäneestä jää- ja lumikerroksesta.

Pohjakerrokset jäästä lienee kymmenien tuhansien vuosien vanhoja ja nyt ne sulanevat jo oman sukupolveni aikana.

 Naisenergia ositti taas vahvuutensa ja kolmikko oli ensimmäisenä vuoren huipulla. Hetkeä myöhemmin minulla oli ilo poseerata heidän kanssaan upeaa saavutustamme.
Meille annettiin 10-15 min aikaa huipulla oloon, joten ei sillä pitkään vanhettu.

Mutta sitten...



Jostain väkijoukon seasta ilmestyi Karkkilan lahja KiliTeamille. Tomi oli jatkanut sinnikkäästi askel askeleelta eteenpäin ja saapui huipulle n. 10 min muiden perässä. Onneksi emme kerinneet vielä paluumatkalle vaan saimme ryhmäkuvan ikuistamaan saavutustamme!
Hetkeä myöhemmin osalla alkoi pahoinvointi ja se tarkoitti nopeaa paluuta alaspäin.

Uhuru Peak. Riikka, Elina, Karita, Tomi ja Sauli 5895 metrissä. Vain hyppäämällä korkeammalle!

Jäätikköä paluumatkalla.

Karu alamäki odotti edessä.













Lähdimme alaspäin Marangu reittiä Kibo Hutille, missä pidettäisiin tauko ennen siirtymistä Horombo Hutille 3719 metriin.
Paluumatka oli tähän mennessä elämäni kovin rasti. Voimat oli käytetty ylös kiipeämiseen ja leikki oli pahasti kesken. Oksentelun vauhdittamana naisryhmä katosi pikkuhiljaa näkyvistä ja jatkoin laskeutumista omaan tahtiin. Jalat notkuivat alla ja oli pakko pysähdellä vähän väliä. Aurinko alkoi lämmittää ja juomat kävivät vähiin. Leiri alkoi näkyä horisontissa, mutta läheni tuskastuttavan hitaasti. Ehkä parin tunnin laskeutumisen jälkeen oli pakko pysähtyä lepäämään ja vähentämään vaatekerroksia.
Hetken istuskeltuani alarinteestä lähestyi tuttu hahmo. Oma kantajani Emmanuel oli seurannut tilannetta taukopaikalta ja lähti minua vastaan. Hän toi mukanaan pari peltimukia ja purkin tuoremehua. En muista mehun koskaan maistuneen niin hyvältä kuin silloin. Hetken istuskelimme vielä paikallamme kunnes Emmanuel otti reppuni ja lähdimme laskeutumaan Kibo leiriin. Kun viimein saavuimme leiriin, Anne-Mari oli meitä vastassa ja onnitteli halauksin huiputuksen onnistumisesta.

 Kibo Hutissa pidimme noin tunnin ruokatauon ja jatkoimme matkaa.
Saavuttuani leiriin, osa porukasta oli jo lähtenyt kohti Horombo Huttia, jonne oli matkaa arviolta n. 15 km.














Nousua kertyi yhden päivän aikana 1145 metriä ja laskua 2176 metriä. Itse käytin tuohon matkaan aikaa noin 18 tuntia, joka sisältää n. 1-1,5 tunnin tauon Kibolla. Nyt oli kalorikulutus kohdillaan. Laskuvaiheesta ei ole paljoa kuvamatskua, tämä lieneen väsymisen syyksi pantavissa.

Maastoa välillä Kibo Hut - Horombo Hut